Kitinojan kirkolla joulukuussa 2009
-
Kitinoja ”Kiitinoja” on viihtyisä kylä Kyrönjoen rantamaisemissa, sopivalla etäisyydellä Seinäjoen keskustasta. Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata kylän elämää, niin se olisi omatoimisuus. Kylän asukkaiden yhteisin ponnistuksin on toteutettu monia mahdottominakin pidettyjä hankkeita mm. oma kyläkirkko ja uusimpana oma kylätalo.
-
Nyt on käynnistynyt hanke Kitinojan kyläkirjan aikaansaamiseksi. Kitinojan hieno historia ansaitsee ehdottomasti oman kyläkirjan tekemisen. Tälle hankkeelle on nyt viimeiset hetket käsillä. Vielä on elossa henkilöitä, jotka muistavat asioita ja vielä löytyy arkistojen kätköistä kuvia, lehtileikkeitä, tarinoita, muistelmia jne.
-
Tähän hankkeeseen tarvitaan nyt koko kylän väen tuki. Nyt kutsumme/haastamme Teidät jokaisen tekemään Kitinojan kyläkirjaa.
Mitä Teiltä odotamme ja toivomme:
- hyviä valokuvia ja lehtileikkeitä vuosien ja vuosikymmenien ajalta
- tarinoita ja kertomuksia kylän elämästä ja henkilöistä
- mitä olette kuulleet vanhemmilta, isovanhemmilta tai muilta kylän elämästä jopa 1800-luvulta saakka
-
Ottakaa asia esille nyt joulun aikana, kun sukua tulee vierailulle tai kun itse menette kylään. Muistelkaa kylän elämää ja sen persoonallisia henkilöitä ja pohtikaa, löytyykö arkistojen kätköistä materiaalia kyläkirjaa ajatellen.
-
Kaikki antamanne aineisto arkistoidaan nimellänne ja palautetaan hankkeen valmistumisen jälkeen. Tietenkään emme tässä vaiheessa voi luvata, että kaikki aineisto tulee kyläkirjaan. Kirjan kirjoittajasta meillä ei vielä ole tietoa, nyt kerätään ensin aineistoa kokoon.
-
Aineiston keräämistä varten on nimetty kymmenkunta pienempää työryhmää eri sektoreilta. Me allekirjoittaneet muodostamme pienen iskuryhmän, joka organisoi toimintaa. Meihin voitte olla yhteydessä kaikkiin kyläkirjaan liittyvissä asioissa. Sovitaan sitten yhdessä käytännön asioista.
Jukka Koski Annikki Koski Alpo Kitinoja Väinö Kuoppala
040-500 6565 040-509 2647 044-024 4212 040-511 1389
jukka.koski@ annikki.koski@ alpo.kitinoja@ vaino.kuoppala@
valokaista.fi hotmail.com valokaista.fi netikka.fi



